Dynasty tietopalvelu Haku RSS Saavutettavuusseloste  

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://husd360fi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://husd360fi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 20.04.2020/Pykälä 54

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

§ 54

Asianro HUS/1327/2020

 

 

HUSin toiminta ja talous tammi-helmikuu 2020

 

Selostus

HUSin tammi-helmikuun toiminnan ja talouden tunnuslukuihin vaikutti merkittävästi Apotti GL 2.1. Järjestelmä otettiin käyttöön 1.2.2020 Lohjan, Hyvinkään ja Porvoon sairaanhoitoalueilla, Raaseporin sairaalassa, sekä psykiatrian ja naistentautien tulosalueilla. Käyttöönottoa edeltävältä kahdelta viikolta jouduttiin elektiivistä toimintaa supistamaan 25 prosenttia käyttöönoton varmistamiseksi. Ensimmäisen käyttöviikon elektiivinen toiminta oli suunnitellusti 25 % normaalista ja sitä seuraavat viikot 50 % siitä vähitellen kohti normaalituotantoa. Tavoitteena oli nostaa palvelutuotanto näissä yksiköissä edellisen vuoden tasolle viidenteen käyttöviikkoon mennessä. Näin koko helmikuun tuotannoksi apotin käyttöön ottaneissa yksiköissä tuli elektiivisissä poliklinikkakäynneissä 81%, leikkaustoiminnassa 89%, päiväkirurgisissa toimenpiteissä 68%.

 

HUSin tarjoamien palvelujen kysynnän kasvu jatkui. Ennalta suunniteltua kiireetöntä hoitoa koskevien elektiivisten lähetteiden määrä (55 862) kasvoi 3,9 % edellisvuodesta. Vuoden 2020 tammi-helmikuussa oli yksi arkipäivä edellisvuoden vastaavaa ajanjaksoa vähemmän ja arkipäiväoikaistuna lähetteiden määrä kasvoi 6,4 %.  Keskimäärin tammi-helmikuun jokaisena arkipäivänä HUSiin saapui 1 360 elektiivistä lähetettä. Erikoissairaanhoidon päivystyskäyntien määrä (50 182) kasvoi 2,7 % edelliseen vuoteen verrattuna. Keskimäärin tammi-helmikuussa erikoissairaanhoidon päivystyskäyntejä toteutui HUSin sairaaloissa keskimäärin 840 käyntiä päivässä.

 

Hoitoonpääsy lain edellyttämässä ajassa heikentyi vuoden 2019 helmikuun lopun tilanteeseen verrattuna sekä vuodeosastolle, että poliklinikalle jonottaneiden osalta. Helmikuun lopussa vuodeosastohoitoon odottavien potilaiden kokonaismäärä (19 379) kasvoi 11,7 % edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta, ja yli 6 kk odottavien potilaiden lukumäärä (946) kasvoi, kun se edellisen vuoden vastaavana ajankohtana oli 416 potilasta (+ 126,3 %). Erikoisaloista eniten yli 6 kk odottajia oli silmätaudeille (529 potilasta) ja kirurgiaan (327 potilasta). Kiireettömään polikliiniseen tutkimuksen ja hoitoon odottavien potilaiden kokonaismäärä (32 728) oli 19,6 % suurempi, kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Myös yli 3 kk odottavien potilaiden lukumäärä kasvoi ja oli 4 652 potilasta, kun se edellisen vuoden vastaavana ajankohtana oli 2 689 potilasta (+ 73,0 %).

 

Kumulatiivisesti tammi-helmikuussa palvelutuotannon laskutusosuudella painotettu volyymi alitti talousarvion sisältämän suunnitelman 2,7 %, ja laski 3,7 % edelliseen vuoteen verrattuna.

 

NordDRG-tuotteiden kokonaislukumäärä väheni 1,9 %, käyntituotteiden määrä somatiikassa väheni 4,7 %, ja psykiatriassa 12,2 %. Avohoidon osuus oli lähes edellisvuoden tasolla, sen laskutuksen osuus HUSin erikoissairaanhoidosta oli tammi-helmikuussa 46,7 % (1-2/2019: 48,1 %).

 

Muiden kuin jäsenkuntamaksajien laskutus (32,4 milj. euroa) toteutui tammi-helmikuussa 1,3 milj. euroa (3,8 %) talousarviota pienempänä. Muiden sairaanhoitopiirien tammi-helmikuun laskutus ylitti talousarvion 1,3 milj. euroa (8,9 %), kun taas ERVA -alueen laskutus alitti talousarvion 1,1 milj. euroa (8,3 %). Muiden maksajien talousarvion toteutumisessa on jatkuvaa epävarmuutta, koska vaativien erityistason hoitojen laskutuksen suuruus yhteensä ja erityisesti kohdentuminen eri maksajille vaihtelee kuukausittain ja vuosittain.

 

Kumulatiivisesti jäsenkuntien maksuosuuslaskutus (ml. ostopalvelut) alitti talousarvion 11,4 milj. euroa (3,9 %). Toteumassa on kuitenkin suuria kuntakohtaisia eroja, kuten aikaisempinakin vuosina. Tammi-helmikuussa 20 jäsenkunnan toteutunut laskutus alitti kuukausikohdennetun talousarvion ja 4 kunnan laskutus vastaavasti ylitti talousarvion.

 

Potilaan vapaaseen valintaan perustuen HUSista muihin sairaanhoitopiireihin siirtyneitä potilaita oli 744 potilasta ja näistä aiheutuneet kulut olivat tammi-helmikuussa 0,6 milj. euroa. Potilaan vapaaseen valintaan perustuen muualta HUSiin hoitoon hakeutuneita oli tammi-helmikuussa 2 028 potilasta ja näiden laskutus oli 2,0 milj. euroa. Tammi-helmikuussa vapaan valinnan potilaiden nettolaskutus oli noin 1,5 milj. euroa.

 

Tammi-helmikuussa sitovat nettokulut ylittivät talousarvion 1,2 % (3,4 milj. euroa) Toteutunut kumulatiivinen talousarvioylitys johtuu henkilöstökulujen talousarvioylityksestä ja maksutuottojen sekä muiden kuin jäsenkuntamaksajien laskutuksen talousarvioalituksesta.

 

Toimintakulut ylittivät talousarvion 0,4 % eli 1,7 milj. euroa. Kululajikohtaisesti tarkasteltuna tammi-helmikuussa henkilöstökulut ylittivät talousarvion 8,0 milj. euroa (3,6 %). Palvelujen ostot alittivat talousarvion 1,0 milj. euroa (1,4 %) ja tarvikekulut alittivat talousarvion 5,3 milj. euroa (6,7 %). Poistot ja arvonalentumiset alittivat talousarvion 0,4 milj. eurolla (2,0 %).

 

Tilikauden tulos oli 11,9 milj. euroa alijäämäinen (TA +3,0 milj. euroa). Alijäämä oli 14,8 milj. euroa talousarviota suurempi.

 

HUSin vuoden 2020 ensimmäinen vuosiennuste laaditaan tammi-maaliskuun toteumatietoihin perustuen. Samassa yhteydessä laaditaan rullaava ennuste vuodelle 2021. Laadittavassa ennusteessa huomioidaan koronan vaikutukset molemmille ennustevuosille sekä Apotin käyttöönoton siirtymisen vaikutukset. Ennuste valmistuu toukokuun puolivälissä ja se raportoidaan tammi-huhtikuun osavuosikatsausraportoinnin yhteydessä.

 

Toiminnan ja talouden seurantaraportti tammi-helmikuulta 2020 on oheismateriaalina 3.

 

Päätösesitys                     Hallitus päättää käsitellä HUS-kuntayhtymän tammi-helmikuun toiminnan ja talouden tilanteen ja merkitä seurantaraportin tiedoksi.

Päätös                                    Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Lisätiedot                               Toimitusjohtaja Juha Tuominen, s-posti juha.a.tuominen(at)hus.fi

Vs. talousjohtaja Jari Finnilä, s-posti jari.finnila(at)hus.fi

 

Jakelu

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa