Dynasty tietopalvelu Haku RSS Saavutettavuusseloste  

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://husd360fi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://husd360fi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 20.04.2020/Pykälä 60

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

§ 60

Asianro HUS/1329/2020

 

 

Diagnostiikkakeskuksen palveluhinnoista päättäminen

 

Selostus

Hallintosäännön 66 § ‘Maksuista päättäminen’ kuuluu seuraavasti:

 

”Valtuusto päättää kuntayhtymän palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista.

 

Hallitus päättää tarkemmin maksujen perusteista ja euromääristä. Hallitus voi siirtää maksuista päättämiseen liittyvää toimivaltaansa alaiselleen viranhaltijalle.”

 

Hallitus on mainitun hallintosäännön kohdan nojalla vahvistanut 27.3.2017 § 42 seuraavat delegoinnit:

 

”a. toimitusjohtajalla on oikeus päättää kuntayhtymän sairaanhoidollisista palveluista perittävistä hinnoista noudattaen valtuuston ja hallituksen vahvistamia ohjeita (sairaanhoidollisten palvelujen palveluhinnasto),

 

b. talousjohtajalla on oikeus päättää kuntayhtymän muista kuin sairaanhoidollisista palveluista perittävistä hinnoista noudattaen valtuuston ja hallituksen vahvistamia ohjeita (tukipalvelujen palveluhinnasto) sekä vuoden aikana ilmenevistä vähäisistä muutoksista, korjauksista ja lisäyksistä sairaanhoidollisten palvelujen palveluhinnastoon.”

 

Diagnostiikka Lasse Lehtonen on esittänyt, että diagnostiikkajohtajalle delegoitaisiin toimivaltaa päättää diagnostiikkakeskuksen palveluiden hinnoista. Perusteluna on, että hinnastoon tulee useita muutoksia joka kuukausia mm. tutkimusten menetelmämuutoksista johtuen.

 

Hallituksen päättämiä delegointeja on aiheellista tarkistaa tämän mukaisesti.

 

Päätösesitys

Hallitus päättää, että

1. toimitusjohtajalla on oikeus päättää kuntayhtymän sairaanhoidollisista palveluista perittävistä hinnoista noudattaen valtuuston ja hallituksen vahvistamia ohjeita (sairaanhoidollisten palveluiden palveluhinnasto),

2. talousjohtajalla on oikeus päättää kuntayhtymän muista kuin sairaanhoidollisista palveluista perittävistä hinnoista noudattaen valtuuston ja hallituksen vahvistamia ohjeita (tukipalveluiden palveluhinnasto) sekä vuoden aikana ilmenevistä muutoksista, korjauksista ja lisäyksistä sairaanhoidollisten palvelujen palveluhinnastoon ja

3. diagnostiikkajohtajalla on oikeus päättää vuoden aikana ilmenevistä muutoksista, korjauksista ja lisäyksistä diagnostiikkakeskuksen tuottamien palvelujen palveluhinnastoon.

 

 

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

 

 

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Juha Tuominen, s-posti juha.a.tuominen(at)hus.fi

 

 

Jakelu

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa