Dynasty tietopalvelu Haku RSS Saavutettavuusseloste  

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://husd360fi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://husd360fi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 18.05.2020/Pykälä 73

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

§ 73

Asianro HUS/2237/2017

 

 

Eron myöntäminen hallituksen varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen vaali

 

Selostus

HUSin hallituksen ja talous- ja konsernijaoston varajäsen Tuomas Tuure Helsingistä on pyytänyt eroa luottamustehtävistään 17.4.2020 päivätyllä sähköpostilla henkilökohtaisiin syihin vedoten.

 

Hän edustaa hallituksessa Vihreä liitto rp:tä. Kuntalain 58 §:n 3 momentin mukaan hallituksen kokoonpano on sovitettava sellaiseksi, että se vastaa jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kuntavaaleissa saamaa ääniosuutta kuntayhtymän alueella vaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.

 

Perussopimuksen 9 §:n 1 momentin mukaan sairaanhoitopiiriä johtaa valtuuston alaisena hallitus, johon valtuusto valitsee toimikaudekseen viisitoista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Lisäksi Helsingin yliopistolla on oikeus nimetä hallitukseen kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Valtuusto valitsee yhden hallituksen jäsenistä puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

 

Kuntalain 70 § 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

Tuomas Tuure on ollut hallituksessa Helka Hosian henkilökohtainen varajäsen. Myös Hosia on pyytänyt eroa hallituksen jäsenyydestä, joka käsitellään eri asiana. Tuuren sijaan valittava henkilö tulee toimimaan Hosian sijaan valittavan henkilön varajäsenenä.

 

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n 1. momentin mukaan kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Vaatimus koskee erikseen toimielimen jäseniä ja varajäseniä. HUSin hallituksessa on kymmenen miesvarajäsentä ja seitsemän naisvarajäsentä. Valittava henkilö voi olla kumpaa tahansa sukupuolta.

 

Hallintosäännön 10 §:n 2 momentin mukaan hallituksessa on talous- ja konsernijaosto. Hallitus valitsee jaostoon kuusi (6) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Helsingin yliopisto nimeää yhden jäsenistä ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä. Hallitus nimeää jäseniksi valituista jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Kuntalain 31 §:n mukaan jaoston jäsenet ja varajäsenet tulee valita hallituksen jäsenten ja varajäsenten keskuudesta.

 

Eronpyyntö talous- ja konsernijaoston varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen vaali esitetään käsiteltäväksi valtuuston päätösten täytäntöönpanon yhteydessä.


 

Päätösesitys

Hallitus esittää valtuustolle, että valtuusto päättää

1. myöntää Tuomas Tuurelle eron hallituksen varajäsenyydestä,

2. valita Lauri Lukan uudeksi varajäseneksi hallitukseen.

 

 

Päätös                                    Päätösesitys hyväksyttiin.

 

 

Lisätiedot

Hallintojohtaja Lauri Tanner, s-posti lauri.tanner(at)hus.fi

 

Jakelu

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa