Dynasty tietopalvelu Haku RSS Saavutettavuusseloste  

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://husd360fi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://husd360fi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 11.06.2020/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


§ 14

Asianro HUS/1773/2020

 

 

Tilintarkastuskertomus ja vastuuvapauden myöntäminen tilikaudelta 2019

 

Selostus                            Tilintarkastuskertomusta 2019 ja siihen sisältyvää lausuntoa vastuuvapauden myöntämisestä on käsitelty tarkastuslautakunnan kokouksissa 2.4.2020 (§ 14), 7.5.2020 (§ 19) ja 25.5.2020 (§ 23).

 

Taustaa                              Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.

 

Jos tilintarkastaja havaitsee, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voida kohdistaa valtuustoon.

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat.

 

Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto. Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehty muistutus antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille.  Jos vastuuvapautta ei myönnetä, on valtuuston päätettävä niistä toimenpiteistä, joita epäämisestä aiheutuu.

 

Tilintarkastuskertomus 2019

 

Tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab:n vastuunalainen tilintarkastaja JHT, KHT Jorma Nurkkala on 26.3.2020 antanut vuotta 2019 koskevan tilintarkastuskertomuksen (liite 6). Tilintarkastuskertomus on mukautettu, mutta se ei sisällä kuntalain 125 §:n tarkoittamaa tilivelvolliseen kohdistuvaa muistutusta.

 

HUS kuntayhtymän yhtymävaltuustolle osoitetussa tilintarkastuskertomuksessa 2019 tilintarkastaja esittää tarkastuksen tuloksena muun ohella seuraavaa:

 

”Kuntayhtymän hallintoa on hoidettu lain ja yhtymävaltuuston päätösten mukaisesti.

 

Hankintojen kilpailutusten kattavuutta ei ole kuntayhtymässä valvottu riittävästi. Toimintakertomuksessa on todettu, että kilpailuttamattomien hankintojen euromääräiset arvot ovat olleet merkittävät. Hankintamenettelyn puutteellisuudesta mahdollisesti aiheutuneen vahingon määrä kuntayhtymälle ei ole tiedossa.

 

Muilta osin kuntayhtymän sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta on järjestetty asianmukaisesti.”

 

Tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä tilintarkastaja lausuu seuraavaa:

 

”Esitämme tilinpäätöksen hyväksymistä. Tarkastuksen tuloksissa todetun hankintojen kilpailutusten puutteellisuuden mahdollisesti aiheuttaman vahingon määrään liittyvän epävarmuuden vuoksi emme pysty ottamaan kantaa vastuuvapauden myöntämiseen kuntayhtymän hallituksen jäsenille, talousjohtajalle, logistiikan toimialajohtajalle ja hankintapäällikölle. Esitämme vastuuvapauden myöntämistä muille tilivelvollisille tarkastamaltamme tilikaudelta.”

 

Tilintarkastuskertomuksen lisäksi tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab on antanut 20.3.2020 päivätyn, vastuunalaisen tilintarkastajan JHT, KHT Jorma Nurkkalan allekirjoittaman yhteenvetoraportin vuoden 2019 tilintarkastuksesta (liite 7).

 

Sisäinen valvonta HUS organisaatiossa

 

Valtuusto päätti HUS-konsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan linjauksista joulukuussa 2013. HUS-konsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet -ohje astui voimaan 1.1.2014. Hallitus hyväksyi 4.11.2019 (§ 125) ohjeeseen teknisluonteisen päivityksen, jolla ei muutettu valtuuston aiemmin hyväksymiä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteita. 

 

Ohjeen mukaan sisäinen valvonta on osa päivittäisjohtamista, ohjausta sekä yksikön toimintaa ja siitä vastaa jokainen organisaation jäsen omassa roolissaan. Sisäisellä valvonnalla tarkoitetaan kaikkia toimenpiteitä ja menetelmiä, joiden tavoitteena on hyvän hallinnon toteuttaminen, ohjeiden ja säännösten noudattamisen varmistaminen, varojen ja muiden resurssien huolellisen ja taloudellisen käytön turvaaminen. Sisäisestä valvonnasta vastaavat esimiesasemassa olevat henkilöt. Jokaisella esimiehellä on vastuu oman yksikkönsä osalta sisäisen valvonnan toteuttamisesta.

 

Sisäisen valvonnan seuranta kuuluu ohjeen mukaan johtavassa asemassa oleville, esimiehille ja luottamushenkilöille. Seurannan keskeisiä tehtäviä ovat raportointivelvoitteiden asettaminen, raportoinnin toteutuksen valvonta sekä tehtyjen päätösten ja raporteissa kuvattujen tulosten vertailu.

 

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan vastuut määrätään valtuuston hyväksymässä hallintosäännössä. Hallintosäännön 77 §:n mukaan hallitus vastaa kokonaisvaltaisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, hyväksyy sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevat ohjeet ja menettelytavat sekä valvoo, että sisäinen valvonta ja riskienhallinta toimeenpannaan ohjeistuksen mukaisesti ja tuloksellisesti. Lisäksi hallitus antaa toimintakertomuksessa tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä, sekä selvityksen konsernivalvonnasta ja merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä.

 

Hallintosäännön 80 §:n mukaan toimitusjohtaja sekä tulosalueiden ja toimialojen johtavat viranhaltijat vastaavat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta tulosalueellaan ja toimialallaan, ohjeistavat alaisiaan yksiköitä sekä raportoivat hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Yksiköiden esimiehet vastaavat yksikön riskien tunnistamisesta, arvioinnista, riskienhallinnan toimenpiteiden toteutuksesta ja toimivuudesta sekä raportoivat hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti.

 

Sisäinen tarkastus arvioi hallintosäännön 81 §:n mukaan objektiivisesti ja riippumattomasti sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja konsernivalvonnan järjestämistä ja tuloksellisuutta, raportoi arvioinnin tuloksista sekä esittää toimenpide-ehdotuksia järjestelmän kehittämiseksi. Valtuuston hyväksymä hallintosääntö velvoittaa sisäisen tarkastuksen raportoimaan hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Hallituksen tulee omalta osaltaan valvoa raportoinnin toteutusta.

 

Tilintarkastajan lakisääteisenä tehtävänä on kuntalain 123 §:n mukaan muun muassa tarkastaa, onko kuntayhtymän hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti ja onko kuntayhtymän sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti. Kuntalaki - Tausta ja tulkinnat -teoksen mukaisesti tilintarkastaja varmistaa, että kuntalakia ja hallintolakia sekä hallintosääntöä ja valtuuston päätöksiä on noudatettu. Hallinnon tarkastaminen kohdistuu muun muassa organisaation toimivuuteen, päätösten ja lakisääteisten velvoitteiden asianmukaiseen täytäntöönpanoon ja riskien hallintaan.

 

Tarkastuslautakunnan valmistelu

 

Tilintarkastuskertomuksen valmistelusta valtuuston käsittelyyn huolehtii tarkastuslautakunta. Tarkastuslautakunnan on valtuustolle tehtävässä esityksessä otettava kantaa vastuuvapauden myöntämiseen. Kuntalaki - Tausta ja tulkinnat -teoksen mukaan tarkastuslautakunta ei päätösehdotuksessaan ole sidottu tilintarkastajien esitykseen, vaan se voi harkita asiaa kaiken hankkimansa selvityksen perusteella.

 

Merkittyään tilintarkastuskertomuksen 2.4.2020 (§ 14) tiedoksi tarkastuslautakunta katsoi perustelluksi pyytää - siitä huolimatta, ettei tilintarkastuskertomus sisältänyt kuntalain 125 §:n tarkoittamaa tilivelvolliseen kohdistuvaa muistutusta – tilintarkastuskertomuksessa vastuuvapauden myöntämisestä annetun avoimen lausunnon johdosta lausunnon hallitukselta ja selitykset tilintarkastuskertomuksessa mainituilta asianomaisilta tilivelvollisilta viranhaltijoilta. Lautakunta on 7.5.2020 (§ 19) merkinnyt lausunnon ja selitykset tiedoksi (liitteet 8-11) ja ottanut ne huomioon muodostaessaan kantaansa vastuuvapaudesta. 

 

Tarkastuslautakunta hankki vastuuvapauskysymystä koskevan oikeudellisen asiantuntijalausunnon yleisen oikeustieteen emeritusprofessori Kaarlo Tuorilta (liite 12). Lisäksi tarkastuslautakunta hankki vastuuvapausesityksen valmistelua varten tilintarkastuksellisen asiantuntijalausunnon Senior Advisor, KTM Eero Prepulalta (liite 13).

 

Lautakunta on ottanut lausunnot huomioon muodostaessaan kantaansa vastuuvapaudesta.

 

Tuoreessa valtuuston käsiteltäväksi saatetussa vuoden 2019 arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta pitää erittäin vakavana hankintalain noudattamatta jättämistä ja kiinnittää vakavaa huomiota siihen, ettei sisäinen valvonta ole hankintojen osalta toteutunut valtuuston hyväksymän hallintosäännön mukaisesti, mikä on mahdollistanut lainvastaisen sekä HUSin sääntöjen ja ohjeiden vastaisen toiminnan. Tarkastuslautakunta toteaa kertomuksessa myös, että eri selvityksissä esiin tullut, pitkään jatkunut toimintatapa on osoitus siitä, että hankintatointa ei ole järjestetty tuloksellisesti ja tarkoituksenmukaisesti.

 

Tarkastuslautakunta toistaa painokkaasti vuoden 2018 arviointikertomuksessa antamansa suosituksen: ”HUSin tulee harkita niin asiantuntijapalvelujen kuin muidenkin ostolaskujen (palvelujen, aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden ostot) vuosittaista julkaisemista verkkosivustollaan. Tämä edistäisi organisaation toiminnan läpinäkyvyyttä, torjuisi epäasiallisia vaikuttimia ja korruptiota.”

 

Lautakunta edellyttää, että HUS merkittävänä julkisen talouden tavaroiden ja palvelujen hankkijana varmistaa, että sisäinen valvonta ja riskienhallinta toimeenpannaan siten, että hankintojen lainmukaisuus ja tuloksellisuus toteutuu. Lisäksi tarkastuslautakunta edellyttää saavansa tammikuun 2021 loppuun mennessä hallitukselta selvityksen hankinnoissa esiintyneiden epäkohtien korjaamisesta sekä hankintatointa koskevista kehittämistoimenpiteistä ja niiden toteutumisesta.

 

Tarkastuslautakunta suosittaa, että tilintarkastaja suunnittelee ja toteuttaa tarkastuksensa julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kohtuullisen varmuuden saamiseksi siitä, että kannan ottaminen vastuuvapauteen on kaikkien tilivelvollisten osalta mahdollista. Kuntalain 123 §:n mukaan tilintarkastajan tulee noudattaa valtuuston ja tarkastuslautakunnan antamia ohjeita, jolleivät ne ole ristiriidassa lain, hallintosäännön tai julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan kanssa.

 

Tarkastuslautakunnan perustelut vastuuvapauden epäämiselle

 

Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tehtävänä on valvoa julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön noudattamista. Valvonnan tarkoituksena on varmistaa yleisen edun ja julkisten varojen käytön tehokkuuden kannalta keskeisten periaatteiden, kuten avoimuuden ja syrjimättömyyden, toteutuminen julkisissa hankinnoissa. KKV otti vuonna 2019 omasta aloitteestaan tutkittavakseen eräät HUSin hankinnat (DNA-analyysit; jätesäkkituotteet; haavan alipainehoitoihin liittyvät laitteet ja tarvikkeet; pehmopaperit). KKV toimitti niitä koskevat selvityspyynnöt HUSille 21.5.2019.

 

KKV katsoi marraskuussa 2019 kaikkien neljän hankintakokonaisuuden osalta, että ilman hankintalain mukaista perustetta toteutetut suorahankinnat ovat olleet menettelyiltään karkeasti virheellisiä ja ovat rikkoneet kaikkein vakavimmalla tavalla julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä. KKV on esittänyt markkinaoikeudelle yhteensä 160 000 euron suuruisten seuraamusmaksujen määräämistä HUSille.

 

Tarkastuslautakunta katsoo, ettei vastuuvapautta vuodelta 2019 tule tässä vaiheessa myöntää niille tilintarkastuskertomuksessa mainituille tilivelvollisille luottamushenkilöille ja viranhaltijoille, joiden osalta tilintarkastaja ei ole ottanut kantaa vastuuvapauden myöntämiseen. Tarkastuslautakunnan näkemystä tukevat sekä oikeudellinen että tilintarkastuksellinen asiantuntijalausunto.

 

Tarkastuslautakunta perustelee vastuuvapauden epäämistä koskevaa esitystään niillä syillä, joiden nojalla tilintarkastaja on jättänyt ottamasta kantaa vastuuvapauden myöntämiseen.  Hankintojen kilpailutusten kattavuutta ei ole kuntayhtymässä valvottu riittävästi. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan kuntayhtymä on tehnyt suorahankintoja ilman hankintalaissa säädettyä perustetta. Hankintamenettelyn puutteellisuudesta mahdollisesti aiheutuneen vahingon määrä kuntayhtymälle ei ole vielä tiedossa.

 

Mikäli valtuusto ei myönnä tilintarkastuskertomuksessa 2019 mainituille hallituksen jäsenille, talousjohtajalle, HUS Logistiikan toimialajohtajalle ja hankintapäällikölle vastuuvapautta, tarkastuslautakunta tarkastelee vuotta 2019 koskevan vastuuvapausasian tilannetta uudelleen viimeistään siinä yhteydessä, kun se keväällä 2021 valmistelee valtuustolle vuotta 2020 koskevan vastuuvapausesityksen. Valtuuston päätöksen jälkeen tarkastuslautakunta harkitsee, onko tarvetta teettää vuotta 2019 koskeva ylimääräinen tarkastus, joka kohdennetaan hankintatoimessa esiin tulleiden epäkohtien aiempaa tarkempaan selvittämiseen.

 

Päätösesitys                     Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että valtuusto päättää

1) merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 2019,

2) hyväksyä vuoden 2019 tilinpäätöksen ja

3) myöntää edellä mainituin perustein vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.–31.12.2019 kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille (tilivelvollisille) lukuun ottamatta tilintarkastuskertomuksessa 2019 mainittuja hallituksen jäseniä, talousjohtajaa, HUS Logistiikan toimialajohtajaa ja hankintapäällikköä.

Asian käsittely                  Asiassa käydyn keskustelun aikana puheenjohtaja Minerva Krohn esitti valtuutettu Minna Hakapään kannattamana, että päätökseen lisätään seuraavasti kuuluva kohta 4: ”edellyttää, että tarkastuslautakunta teettää vuoden 2020 aikana ylimääräisen tarkastuksen hankintatoimessa esiin tulleiden epäkohtien tarkemmaksi selvittämiseksi vuoden 2019 osalta. Tarkastuksen toivotaan olevan valmis vuoden 2020 loppuun mennessä.”

 

Minna Hakapää teki keskustelun aikana seuraavasti kuuluvan toivomusaloitteen valtuutettu Hannu Tuomisen kannattamana: ”Tarkastuslautakunta on suositellut ja kahtena vuonna peräkkäin ostolaskujen julkaisemista HUS:n verkkosivuilla. Toimitusjohtaja Tuominen kertoo, että teknologinen valmius on tähän myös kehitteillä.

 

Vihreä valtuustoryhmä ehdottaa, että ostolaskut julkaistaan HUS:n verkkosivuilla teknologisen valmiuden valmistuttua viimeistään keväällä 2021.”

 

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja tiedusteli valtuutetuilta, voidaanko puheenjohtajan esittämä lisäys päätösesitykseen hyväksyä yksimielisesti. Koska kukaan ei vastustanut ehdotusta, totesi puheenjohtaja esityksen yksimielisesti hyväksytyksi.

 

Toivomusaloitteen osalta puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko toivomusaloite hyväksyä niin ikään yksimielisesti. Koska kukaan ei vastustanut ehdotusta, totesi puheenjohtaja toivomusaloitteen yksimielisesti hyväksytyksi.

 

Päätös                                Valtuusto päätti yksimielisesti

1) merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 2019,

2) hyväksyä vuoden 2019 tilinpäätöksen,

3) myöntää edellä mainituin perustein vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.–31.12.2019 kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille (tilivelvollisille) lukuun ottamatta tilintarkastuskertomuksessa 2019 mainittuja hallituksen jäseniä, talousjohtajaa, HUS Logistiikan toimialajohtajaa ja hankintapäällikköä,

4) edellyttää, että tarkastuslautakunta teettää ylimääräisen tarkastuksen hankintatoimessa esiin tulleiden epäkohtien tarkemmaksi selvittämiseksi vuoden 2019 osalta. Tarkastuksen toivotaan olevan valmis vuoden 2020 loppuun mennessä.

Valtuusto päätti lisäksi yksimielisesti hyväksyä seuraavasti kuuluvan toivomusaloitteen, joka lähetetään hallitukselle:

"Tarkastuslautakunta on suositellut ja kahtena vuonna peräkkäin ostolaskujen julkaisemista HUS:n verkkosivuilla. Toimitusjohtaja Tuominen kertoo, että teknologinen valmius on tähän myös kehitteillä.

Vihreä valtuustoryhmä ehdottaa, että ostolaskut julkaistaan HUS:n verkkosivuilla teknologisen valmiuden valmistuttua viimeistään keväällä 2021.”

 

Lisätiedot                               Arviointijohtaja Pirjo Räsänen, s-posti pirjo.rasanen(at)hus.fi

                                                          Vastuunalainen tilintarkastaja Jorma Nurkkala, s-posti

jorma.nurkkala(at)kpmg.fi

 

 

Liitteet

6

Liite 6: Tilintarkastuskertomus 2019

 

7

Liite 7: Yhteenvetoraportti vuoden 2019 tilintarkastuksesta

 

8

Liite 8: Hallituksen lausunto

 

9

Liite 9: Talousjohtajan selitys

 

10

Liite 10: HUS Logistiikan toimialajohtajan selitys

 

11

Liite 11: HUS Logistiikan hankintapäällikön selitys

 

12

Liite 12: Oikeudellinen asiantuntijalausunto

 

13

Liite 13: Tilintarkastuksellinen asiantuntijalausunto

 

Jakelu

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa