Dynasty tietopalvelu Haku RSS Saavutettavuusseloste  

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://husd360fi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://husd360fi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 21.09.2020/Pykälä 116

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

§ 116

Asianro HUS/2546/2020

 

 

Koronanäytteenottopalveluiden hankinta HUS Diagnostiikkakeskukselle

 

Selostus

 

Tausta ja hankinnan kohde

 

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) on toiminut testauskapasiteetin nostamisessa valtakunnallisten linjausten mukaisesti ja on valmis kasvattamaan testauskapasiteettia edelleen. HUS-alueen kokonaistavoite testaukselle on 10 000 nenänielunäytettä vuorokaudessa.

 

Hankinnan kohteena ovat HUSin, Eksoten ja Kymsoten alueella otettavat Covid-19 (Korona) nenänielunäytteet. Tavoitteena on hankkia ostopalveluna 5000 näytteenottoa vuorokaudessa.

 

Hankintamenettely ja saadut tarjoukset

 

Hankinnasta on julkaistu tarjouspyyntö avointa E liitteen mukaista sote-hankinnan menettelyä käyttäen sähköisesti. Hankinta on jaettu yhdeksään (9) osaan ja osatarjoukset ovat sallittuja:

1) Helsinki

2) Espoo

3) Länsi-Uusimaa akselilla Raasepori/Lohja/Kirkkonummi/Karkkila

4) Vantaa

5) Keski-uusimaa akselilla Hyvinkää/Kerava/Tuusula/Nurmijärvi

6) Itä-Uusimaa akselilla Porvoo/Loviisa/Sipoo

7) Kotka

8) Kouvola

9) Lappeenranta.

 

Määräaikaan 15.09.2020 klo 12 mennessä saatiin tarjoukset seuraavasti:

 

EMA Finland Oy

- Korona näytteenottopalvelu Helsingin alueella

- Korona näytteenottopalvelut Espoon alueella

 

Lääkärikeskus Aava Oy

- Korona näytteenottopalvelu Helsingin alueella

- Korona näytteenottopalvelut Espoon alueella

- Korona näytteenottopalvelut Vantaan alueella

- Korona näytteenottopalvelut Keski-uudenmaan akselilla

  Hyvinkää/Kerava/Tuusula/Nurmijärvi

 

Mehiläinen Oy

- Korona näytteenottopalvelu Helsingin alueella

- Korona näytteenottopalvelut Espoon alueella

- Korona näytteenottopalvelut Vantaan alueella

- Korona näytteenottopalvelu Kotkan alueella

- Korona näytteenottopalvelu Lappeenrannan alueella

- Korona näytteenottopalvelut Länsi-Uudenmaan akselilla

  Raasepori/Lohja/Kirkkonummi/Karkkila

- Korona näytteenottopalvelut Itä-Uudenmaan akselilla

  Porvoo/Loviisa/Sipoo

- Korona näytteenottopalvelu Kouvolan alueella

 

Pihlajalinna Terveys Oy

- Korona näytteenottopalvelu Helsingin alueella

- Korona näytteenottopalvelut Espoon alueella

- Korona näytteenottopalvelut Vantaan alueella

- Korona näytteenottopalvelu Kotkan alueella

- Korona näytteenottopalvelu Lappeenrannan alueella

- Korona näytteenottopalvelut Keski-uudenmaan akselilla

  Hyvinkää/Kerava/Tuusula/Nurmijärvi

- Korona näytteenottopalvelu Kouvolan alueella

 

Suomen Terveystalo Oy

- Korona näytteenottopalvelu Helsingin alueella

- Korona näytteenottopalvelut Espoon alueella

- Korona näytteenottopalvelut Vantaan alueella

- Korona näytteenottopalvelu Kotkan alueella

- Korona näytteenottopalvelu Lappeenrannan alueella

- Korona näytteenottopalvelut Länsi-Uudenmaan akselilla

  Raasepori/Lohja/Kirkkonummi/Karkkila

- Korona näytteenottopalvelut Keski-uudenmaan akselilla

  Hyvinkää/Kerava/Tuusula/Nurmijärvi

- Korona näytteenottopalvelu Kouvolan alueella

 

9Lives Ensihoito Oy

- Korona näytteenottopalvelu Helsingin alueella

- Korona näytteenottopalvelut Espoon alueella

- Korona näytteenottopalvelut Vantaan alueella

 

Tarjoajien soveltuvuus   

Kaikki tarjoajat täyttivät tarjoajille asetetut soveltuvuusvaatimukset.

 

Tarjouspyynnön mukaisuus

 

Kaikki tarjouspyynnöt olivat tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten
mukaisia.

 

Tarjousten vertailu

Tarjousten vertailuperusteet ovat:

 

Kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena on halvin hinta.

 

Vertailuhinta: Euroa/ nenänielunäyte

 

Vertailukriteerit: Jokaiseen osaan valitaan halvimman hinnan mukaan niin monta toimittajaa, että valittujen tarjoajien yhteenlaskettu näytteenottokapasiteetti ja näytteenottopisteiden määrä täyttävät tarjouspyynnössä ilmoitetut testaus- ja näytteenottopistemäärät. Eli toimittajia valitaan niin monta, että molemmat ehdot täyttyvät.

 

 

Tarjousvertailu on kuvattu tarkemmin liitteenä 1 olevassa taulukossa.

 

Toimittajaksi esitetään valittavaksi

 

Osa 1

1.     9Lives Ensihoito Oy

2.     Pihlajalinna Terveys Oy

3.     Suomen Terveystalo Oy

4.     Mehiläinen Oy

 

Osa 2

1.     9Lives Ensihoito Oy

2.     Pihlajalinna Terveys Oy

3.     Suomen Terveystalo Oy

 

Osa 3

      Suomen Terveystalo Oy

 

Osa 4

        9Lives Ensihoito Oy

 

Osa 5           

       Pihlajalinna Terveys Oy

 

Osa 6

       Mehiläinen Oy

 

Osa 7

        Pihlajalinna Terveys Oy

 

Osa 8

       Pihlajalinna Terveys Oy

 

Osa 9

        Suomen Terveystalo Oy

 

Hankinnan arvo

Hankinnan arvo koostuu osien 1-9 arvioiduista näytteenottomääristä varsinaisen sopimuskauden (8 kk) ja option (7kk) osalta.

 

Hankinnan arvo on noin 68 000 000 € (alv 0%).

 

Tarjouspyyntö ja muut tarjousasiakirjat ovat nähtävänä kokouksessa.


 

 

Päätösesitys

Hallitus päättää

1.     hankkia koronanäytteenottopalvelut edellä kuvatun osa-aluejaon
mukaisesti seuraavilta toimittajilta: Mehiläinen Oy, Pihlajalinna Terveys Oy, Suomen Terveystalo Oy ja 9Lives Ensihoito Oy.

 

2.     valtuuttaa HUS Diagnostiikkakeskuksen diagnostiikkajohtajan allekirjoittamaan hankintasopimukset edellisessä kohdassa mainittujen toimittajien kanssa edellä kuvatun osa-aluejaon mukaisesti.

 

3.     tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta tässä kokouk-sessa.


Päätös on ehdollinen siihen asti, kunnes hankintayksikkö on tarkistanut toimittajalta tarjouspyynnön mukaisesti vaaditut selvitykset ja todistukset.

Sopimus valitun toimittajan kanssa ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan erikseen tehtävällä hankintasopimuksella. Tilaaja allekirjoittaa sopimuksen, kun hankintapäätös on lainvoimainen. Sopimus on sitova, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sen.

 

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Lisätiedot

Toimialajohtaja Petri Haapalahti, s-posti petri.haapalahti(at)hus.fi

 

 

Liitteet

 

Liite 1: Vertailutaulukko

 

Jakelu

 

Tarjoajat

                           Diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen

                           Toimialajohtaja Petri Haapalahti

                           Hankintajohtaja Timo Martelius

                           Hankinnan erityisasiantuntija Hannele Paasonen

                           Hankinnan erityisasiantuntija Viljami Packalén

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kokouspäivä    21.9.2020

Pykälät                               115-116 §§

Sivut                                   1-17

 

OIKAISUOHJE, asiat 115 ja 116 §§

 

Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi tehdä julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) (hankintalaki) 132-134 §:n mukaan hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun. Hankintaoikaisun voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Hankinta-oikaisu tehdään kirjallisena.

 

Viranomainen, jolle vaatimus osoitetaan

 

Hallituksen päätöksestä hankintaoikaisu osoitetaan hallitukselle.

 

Määräaika oikaisua koskevien vaatimusten tekemiselle

 

Hankintaoikaisua on vaadittava 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.

 

Asianosaisen katsotaan saaneen hankintapäätöksen oheisasiakirjoineen tiedoksi sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä sinä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin.

 

Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei tiedoksiannon näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan.

 

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jolloin virastossa ei työskennellä, vaatimuksen saa toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Hankintaoikaisun vireilletulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen.

 

Hankintaoikaisun sisältö

 

Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi

·        asianosaisen nimi ja kotikunta,

·        postiosoite ja muut yhteystiedot, johon asiaa koskevat ilmoitukset
voidaan toimittaa,

·        päätös, johon haetaan oikaisua sekä

·        miltä osin päätökseen haetaan oikaisua ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi sekä perusteet.

 

Jos puhevaltaa käyttää muu kuin asianosainen itse, on vaatimuksessa mainittava myös tämän henkilön nimi, kotikunta, postiosoite ja muut yhteystiedot, johon asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa.

 

Jos vaatimus toimitetaan kirjeenä, on asianosaisen tai hänen laillisen edustajansa taikka asiamiehen omakätisesti allekirjoitettava vaatimus.
Tarvittaessa voidaan vaatimuksen tekijää pyytää toimittamaan sähköpos-tilla saapuneesta vaatimuksesta alkuperäinen allekirjoitettu kappale, mikäli on syytä epäillä asiakirjan aitoutta, eheyttä ja muuttumattomuutta (laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 13/2003).

 

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivat ne jo ole hankintayksikön hallussa.

 

Hallituksen päätöksen liitteistä voi tiedustella HUS Keskuskirjaamosta.

 

Tiedon luovuttamiseen salassa pidettävistä asiakirjoista sovelletaan julkisuuslain (621/1999) säännöksiä.

 

Toimitusosoite

Asianosaisen tai hänen valtuuttamansa henkilön on toimitettava hallituk-selle osoitetut vaatimukset HUS Keskuskirjaamoon.

 

Vaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Omalla vastuulla vaatimuksen voi lähettää postitse, lähetin välityksellä tai faksilla taikka sähköpostilla.

 

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN, asiat 115 ja 116 §§

 

Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee, voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen.

 

Valitusoikeus koskee kansallisen kynnysarvon ja EU-kynnysarvon ylittävistä julkisista hankinnoista annettuja päätöksiä.

 

Valituskielto

Hankintalain 163 §:n mukaan markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaan asiaan ei saa hakea muutosta kuntalain (410/2015) eikä oikeudenkäyn-nistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) nojalla.

 

Puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea muutosta valittamalla, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa hankintalain 146 §:n mukaisesti.

 

Asian saattaminen markkinaoikeuteen

 

Jos hankinnassa on menetelty hankintalain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten tai Euroopan yhteisön lainsäädännön tai maailman kauppajärjestön julkisia hankintoja koskevan sopimuksen vastaisesti, voi se, jota asia koskee tai muu hankintalain 145 §:ssä mainittu taho, saattaa asian valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi ja käyttää asiassa puhevaltaa.

 

Markkinaoikeus ei käsittele hakemusta, jonka ennakoitu arvo on pienempi kuin hankintalain 25 §:ssä säädetyt kynnysarvot.

 

Markkinaoikeuden käytettävissä olevista seuraamuksista on säädetty hankintalain 16 luvussa.

 

Päätös ei sido kuntayhtymää ennen kuin on selvinnyt, käyttääkö ylempi toimielin asiassa kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.

 

Sopimus ei synny päätöksen tiedoksiannolla. Hankintalain 128 §:n mukaan hankintayksikön on päätöksen tekemisen jälkeen tehtävä hankintaa koskeva kirjallinen sopimus. EU-kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa hankintasopimus voidaan tehdä ja panna täytäntöön aikaisintaan 14 päivän kuluttua päätöksen tiedoksiannosta

 

Valituslupa

Hankintalain 146 §:n mukaan puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea valittamalla muutosta, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa.

 

Lupa on myönnettävä, jos:

1.     asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää; tai

2.     siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

 

Valituksen määräaika

Jollei toisin säädetä, valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.

 

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankintasopimuksen hankintalain 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa.

 

Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

 

Asianosaisen katsotaan saaneen hankintapäätöksen oheisasiakirjoineen tiedoksi sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä sinä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin.


 

 

Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei tiedoksiannon näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää ei lueta mukaan määräaikaan.

 

Jos vireillepanoajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jolloin virastossa ei työskennellä, asiakirjat saa toimittaa markkinaoikeudelle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

 

Valituksen sisältö

Valituksessa on ilmoitettava

·        hankinta-asia, jota valitus koskee ja

·        valittajan vaatimukset ja niiden perusteet

·        puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää

·        valittajan nimi ja kotikunta

·        postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset
valittajalle voidaan toimittaa

 

Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatija on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

 

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä.

 

Valitukseen on liitettävä

·        päätös, jota vaaditaan muutettavaksi, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä

·        todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys vireillepanoajan alkamisen ajankohdasta.

 

Valitukseen on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa
tueksi. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 32 §:ssä säädetään.

 

Hallituksen päätöksen liitteistä voi tiedustella HUS Keskuskirjaamosta.

 

Tiedon luovuttamiseen salassa pidettävistä asiakirjoista sovelletaan julkisuuslain (621/1999) säännöksiä.

 

Muutoksenhausta ilmoittaminen hankintayksikölle

 

Hankintalain 148 §:n nojalla hankinta-asiaan muutosta hakevan on kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikölle asianomaisen
kirjaamon osoitteeseen viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen.


 

 

Valituksen toimittaminen

 

Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle, jonka yhteystiedot ovat:

 

Markkinaoikeus

Radanrakentajantie 5

00520 Helsinki

Puhelin: 029 564 3300

Faksi: 029 564 3314

markkinaoikeus@oikeus.fi

 

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet 

 

Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden virka-ajan päättymistä. Itse tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan.

 

Hakemuksen voi toimittaa markkinaoikeuden kansliaan henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse, faksin tai sähköpostin avulla kuten laissa sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003) säädetään.

 

Asian käsittelystä markkinaoikeudessa peritään voimassa olevan lain
mukainen oikeudenkäyntimaksu (tuomioistuinmaksulaki, 1455/2015).

 

Yhteystiedot

HUS Keskuskirjaamo, HYKS-sairaanhoitoalueen kirjaamo

Postiosoite: PL 200, 00029 HUS

Käyntiosoite: Marjaniementie 74, Iiris-keskus, 00930 Helsinki

Puhelinvaihde: 09 4711

Puhelin: 050 428 7837

Faksi: 09 471 75500

Sähköposti: keskuskirjaamo@hus.fi

Asiakaspalvelu arkisin klo 9.00–15.00.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa